tiistai 16. elokuuta 2011

Säihkettä syksyyn

Kävin hakemassa syyskynnet HD5:stä. Vaihdoin tällä kertaa tekijää. Pyysin tuttavani suosituksesta miehelle, joka on tehnyt HD5:n kynsimallit. Miehen nimi on Toam ja hän on taitava ja nopea työssään. Ainoa ongelmamme oli kielimuuri. Tiesin tarkkana mitä haluan, mutta yhteisen kielen puuttumisen vuoksi en saanut aivan sitä mitä olin ajatellut (ei ihan näin paljon kimalletta...). Hyvät kynsistä tuli siitä huolimatta. Mustat kukat olisi ehkä kannattanut maalata vasta glitterlakan päälle, että erottuisi paremmin. 


Kun kynnet oli jo lakattu ja pyysin lakkauksen päälle geelauksen kuten aina ennenkin on laitettu. Siinä vaiheessa sain suomeapuhuvalta naiselta tietää, ettei glitterlakan päälle voi laittaa geelausta. Olin tietoon pettynyt. Jos olisin tiennyt sen etukäteen en olisi halunnut glitterlakkaa. Kokemukseni mukaan geelaus lakan päällä pitää kynnet pitkään kiiltävinä ja kestävinä.




Kynnet on nyt kauniit, mutta huolenaiheenani on, että kestävätkö ne 4 viikon huoltovälin. Kielimuurista huolimatta aion varata seuraavan kynsihuollon Toamille.

1 kommentti: